maanantai 16. toukokuuta 2016

Virret sludge/prog-metal tyylillä tulkittuna (Mantric)

Norjalainen Mantric on tietääkseni harvoja kristillisiä yhtyeitä,  jotka soittavat sludge metallia. Aivan oikein! Tämä tarkoittaa todellakin sitä, että kristillinen musiikki tarvitsee enemmän värejä. Kuuntelu kokemuksena Mantric yhtyeen uusin levy Sin oli, mitä ainutlaatuisin ja mielenkiintoisin teos. Sin julkaistiin viime vuonna 2015 ja aikaisempia tuotoksia yhtyeeltä löytyy  yksi pitkäsoitto vuodelta 2010. Bongasin kyseisen bändin Nordic Fest 2015 kooste pätkältä ja vaikutti sen verran lupaavalta soitinyhtyeeltä, että en epäillyt hetkeäkään yhtyeen arvioon ottamista. Mantric on perustettu jo vuonna 1991, mutta tosiaankin ensimmäiset julkaisut ovat tulleet ulos vasta 2000-luvun puolella. Yhtyeen alkuperäinen kotikaupunki on jossain eteläisessä Norjassa sijaitseva pieni kaupunki, mistä ei kerrota juuri sen tarkemmin.  Nykyinen kotikaupunki on joka tapauksessa Oslossa. 
Puhuttaessa kristillisestä Sludge/proge metallista tämä on tietääkseni ainoa, joka kyseistä tyylilajia soittaa. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt toiseen vastaavaan, mikä on omasta mielestäni harmillista.  Tästä edellä mainitusta kontekstista tarkasteltuna tämä levy, ja bändi nousee aivan omaan arvoonsa kristillisen musiikin kentällä sen ainutlaatuisuutensa vuoksi.  Levy on kokonaisuudessaan hyvin yhtenäinen ja soitto, sekä laulu on erittäin monipuolista. Levyltä löytyy hitaita ja raskaita kappaleita, kuin myös kappaleita joissa on enemmän tempoa sekä aggressiota. Esimerkiksi levyn ensimmäinen biisi FaithFaker on hyvin tunnelmoiva ja progressiivinen. Levyn viimeinen kappale Black Eyes taas vuorostaan on komppi maailmalta nopea ja musiikillisesti hyvin tekninen. Lyhyesti sanottuna tässä on yksi esimerkki gospel yhtyeestä, joka yrittää luoda ja tuoda jotain uutta lajiketta pöydälle. Lainaten vielä loppuun Suomalaista sketsisarja Kummelia '' Ei karhukaan riehu koko aikaa vaan se vetää puolukoita välillä''.  Tässä kontekstissa tällä lainauksella haluan sanoa, että ei ketään kiinnosta aina  tehdä samoja juttuja mitä muutkin ovat jo tehneet. Välillä on virkistävää tuoda pöytään jotain uutta. Tulet varmasti pitämään tästä yhtyeestä jos suosikkejasi ovat: Mastodon,  Kylesa, Mantar ja  Kvelertak. 

Arvosana 5/5 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti