perjantai 26. helmikuuta 2016

Väistykää swagarit ja hopparit! Täältä groovaa Groovefem

Hyvät viikonlopun aatot täältä Musiikki Nurkkauksesta! Nyt olis luvassa lupaamani toinen arvio tältä viikolta. Tämä onkin todella spesiaali arvostelu, sillä kyseessä on Groovefem yhtyeen ensimmäisen sinkun Onko tässä mitään järkeä arvio. Tämä syksyllä 2014 Kauniaisissa perustettu Funk poppoo on hyvin lyhyessä ajassa kerännyt suhteellisen paljon huomiota ja näkyvyyttä ympärilleen. Ei ihme, sillä tämänkaltaista musiikkia ei ole ennen kovinkaan paljon kuultu ainakaan Suomen gospel-musiikin tantereella. Ehkä nyt on tosiaankin tullut aika heittää päästä hiertyneet swag-lippikset hyllynpäälle, ja antaa ihmisille jotain uutta taidokasta sekä svengaavaa musiikkia. Olen itse seuraillut kyseistä yhtyettä lähestulkoon sen perustamisesta lähtien, ja olen huomannut olevani vaikuttunut kuullessani yhtyeen aikaisemmin julkaistuja biisejä: Otat Vastaan ja Anna Sataa. Tälläkin kertaa on luvassa koukuttavia funk ja groove korvakarkkeja kitaran, basson sekä koskettimien osalta. Rumpalin komppi pitää onnistuneesti koko pakettia kasassa viljellen fillejä biisin varrelle. Laulajan laulumelodia pysyy mielenkiintoisena eikä kokoajan toista itseään. Bändin laulaja Jesse osaa selkeästi tuoda tunnetta ja tulkintaa mukaan peliin, mikä tekee biisin sanomasta vielä uskottavamman. 

Onko tässä mitään järkeä -biisin musiikkivideo toimii loistavana kuvana bändin tyylistä ja imagosta yhdessä musiikin kanssa. Videolla bändi eläytyy niin sulavasti yhteen musiikin kanssa, että varmasti enemmänkin allapäin oleva henkilö tätä videota katsellessa ja kuunnellessa alkaa groovata femmojen tahtiin. Groovaamisesta vielä: videolla toistuu useasti yksi lyhyt toistuva tanssiliike, jossa on potentiaalia tämän kesän ripareiden takuuvarmaksi hitiksi. Jos joku vielä pohtii elämässään, että onko groovessa mitään järkeä, niin katsokoon tämän videon ja tehköön johtopäätökset omasta puolesta. Minä olen puhunut.

Arvosana 5/5 


maanantai 22. helmikuuta 2016

Persoonallista räppiä (Beautifull Eulogy)

Moi vaan! Nyt on jälleen aika tuoda teidän korville jotain uutta mielenkiintoista musiikkia. Pahoittelen heti alkuun myös sitä, että en viime viikolla julkaissut mitään. Syy oli yksinkertaisesti hektinen ja kiireinen viikko, joten ehtinyt paneutua tähän juurikaan. Pyrin tällä viikolla julkaisemaan kaksi arviota, joista ensimmäisen julkaisen nyt ja toisen loppuviikosta. Haluan tähän vielä lisätä, että jos teillä on itsellänne artisteja/yhtyeitä gospel musiikin kentällä, jotka eivät saa tarpeeksi tunnustusta tai näkyvyyttä niin vinkatkaa niistä minulle. Otan ilomielin vastaan uutta musiikkia kuunteluun sekä arvioitavaksi. 
Viime päivinä oli tosiaan kuuntelussa räp-yhtye Beatifull Eulogy suoraan Yhdysvalloista Oregonin osavaltiosta Portlandin kaupungista. Bändiin kuuluu kolme  jäsentä, jotka vuorotellen räppäävät biiseissä ja vaikuttavat vahvasti yhtyeen musiikilliseen sisältöön. Musiikillisesti tämä onkin hyvin saman tyylistä räppiä, kuin aikaisemmin arviossa ollut Propaganda. Levy nimeltään Instruments Of Mercy julkaistiin vuonna 2013. Levy alkaa hienolla Cello From Portland -nimisellä introlla ja hyppää siitä levyn varsinaiseen ensimmäiseen kappaleeseen, joka kantaa nimeä Vital Lens. Tämä ensimmäinen kappale on unenomainen ja samalla hiukan tunnelmaa nostattava biisi. Vital Lens kertoo jo tosi paljon koko levyn musiikillisista antimista, koska koko levyllä tuntuu olevan hyvin tunnelmallinen ja fiilistelevä ilmapiiri. Instruments Of Mercy -levy ei missään vaiheessa räjähdä käyntiin vaan kuljettaa kuuntelijaa tasaista 50 km/h nopeutta eteenpäin auringon laskiessa horisontissa. 
Vaikka musiikki onkin suurimmaksi osaksi rauhallista niin se on hyvin taidokkaasti tehty ja tarkkaan mietitty, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Sanoma levyllä on hyvin vahvaa ja suoraa, mikä taas paikoitellen tuo tunnelmalliseen musiikkiin voimaa sekä tulkintaa. Ainoa ongelma levyn kokonaisuudessa on biisien määrä, joita on siis liikaa. Omasta mielestäni levystä olisi voinut julkaista neljä biisiä lyhyemmän version ja tehdä erikseen toisen painoksen, jossa olisi ollut loput neljä raitaa bonusbiiseinä. Levyn pituudesta huolimatta tässä oli sitä jotain, mitä kaipaankin aina musiikkia kuunnellessani eli persoonallista ja vahvaa tulkintaa omalaatuisella musiikillisella tyylillä. Jos pidit aikaisemmin arvostelussa olleesta Propagandasta, niin pidät kyllä tästäkin. Tämä sopii myös taustamusiikiksi monenlaisiin tilanteisiin.

Arvosana  3/5  





perjantai 12. helmikuuta 2016

Stillwell, Katujen Metallia

Howdy taas täältä Musiikki Nurkkauksesta ja tervetuloa tutustumaan uusiin tuttavuuksiin gospel-musiikin kentällä. Tämän kertainen levyarvio ei kuitenkaan suoranaisesti ole gospelmusiikkia. Tässä nelihenkisessä yhtyeessä vaikuttaa kaksi vahvasti uskossa olevaan henkilöä, niin päätin sillä perusteella ottaa tämän bändin uutuuden arvioon. Pohdin pitkään, voinko ottaa mitään mikä ei ole suoranaisesti gospelia tähän blogiin, kunnes muistin arvosteluni Sonus Corona yhtyeen levystä ja keskustelun bändin rumpalin kanssa. Hän kuvaili heitä bändinä, jossa on kristittyjä muusikoita sen sijaan että olisivat niin sanottu kristitty bändi.

Tänään arviossa oleva Stillwell -yhtye on samankaltainen tapaus. Se on yhtye, jossa jäseninä on vahvasti kristittyjä muusikoita. Stillwell soittaa omien sanojensa mukaan Street Metallia. Bändi julkaisi uutuuslevynsä nimeltä Raise It Up vuonna 2015. Bändiin kuuluvat P.O.D. -yhtyeen rumpali Wuv ja KoRn bändistä tuttu bassotaituri Fieldy, joka soittaa kitaraa Stillwell:issä. Lisäksi bändiin kuuluvat vokalisti Q ja basisti Spider. Debyyttilevynsä Dirtbag:in tavoin tämäkin levy jatkaa samaa rataa musiikillisesti ja sanoituksellisesti. Kuultavissa on siis todellakin vahvoja vaikutteita Nu-metallista, reggaesta, räpistä ja hard rockista. Jokaisessa biisissä on vahvoja groovahtavia rumpukoukkuja ja rankkaa sekä persoonallista kitarointia, jonka Fieldy hoitaa kotiin yhtä mallikkaasti tässä bändissä kuin bassokikkailut KoRn:issa. Laulaja/vokalisti Q:n persoonallinen lauluääni ja räppääminen tuo mieleen niin Led Zeppelin yhtyeen Robert Plantin, kuin Public Enemyn Chuck D:n. Levy räjähtää hienosti käyntiin nimikkoraidalla Raise It Up. Levyn toinen sinkku biisi Mess I Made toimii myös tosi hyvin vaikkakin hieman rauhallisempana ja melodisena kappaleena.  

Vaikka Raise It Up jatkaa samaa rataa musiikillisesti, kuin yhtyeen debyyttijulkaisu, on levyn materiaali kuitenkin huomattavasti kypsempää ja iskevämpää. Pystyn suosittelemaan levyä jopa niille, joille bändin ensimmäinen levy ei iskenyt. Musiikki on paremmin tuottettua ja biisit ovat tarkemmin ja huolellisemmin mietittyjä kokonaisuuksia. Mieleen jääviä biisejä tästä levystä oli: Raise It Up, Comin 'Round, Mess I Made,  Light 'Em Up, Rug from Under Me ja All City. 

Arvosana 5/5




perjantai 5. helmikuuta 2016

6'10 palauttaa folk/bluegrassin takaisin juurilleen

Hyvää viikonlopun alkua kaikille Musiikki Nurkkauksen lukijoille! On hienoa nähdä, että Suomestakin löytyy ihmisiä paljon, ketkä haluavat kuulla ja tietää uusista eri tyylisistä gospel -yhtyeistä. 

Tällä viikolla oli kuuntelussa hieman kevyempää, helposti lähestyttävämpää ja sielukkaampaa musiikkia kuin aikaisemmin. Eli arviossa oli 6'10 -niminen folk/bluegrass -yhtye, joka on kotoisin Yhdysvalloista Chicagon kaupungista. Yhtye julkaisi debyyttinsä The Humble Beginnings Of A Rovin' Soul vuonna 2014. Levy sisältää 12 kappaletta, jotka ovat kaikki puhtaasti akustisesti nauhoitettuja teoksia. Biisien tekijänä on alunperin folk/celtic punk  Flatfoot 56 -yhtyeessä  kitaraa ja suuta soittava Tobin Bawinkel. 6'10 on siis Tobinin sivuprojekti Flatfoot 56 rinnalla, ja on musiikillisesti on kevyempää, vaikka folk/bluegrass -vaikutteet loistavat kummassakin vahvasti. 

Levy alkaa hiukan menevällä sekä pirteällä Cannonball nimisellä kappaleella, joka toimii introna koko levyn tuotannolliseen sisältöön. Levyn ensimmäisistä nuoteista lähtien tulee heti se asia selväksi, että kyseessä ei tosiaan ole mikään ylituotettu stadion huudatus kokonaisuus. Kaikki levyn biisit on tuotettu todella yksinkertaisesti, intiimisti ja akustisesti, mikä auttaa kuulijaa pääsemään oikeanlaiseen Irkku-pub -henkiseen tunnelmaan. Cannonball toimii aivan loistavana levyn avaus biisinä, kuten myös  seuraavat biisit: Da Boss, Peach Farmer, Timothty ja Hurricane. Näiden biisien jälkeen meininki pikku hiljaa rauhoittuu Someday Hun, Where Did You Go sekä Tuesday biiseissä. Levyn 9. biisi It Is Well on hieman reippaampi ja pirteämpi ylistysbiisi, jonka tahdissa kankeampikin kirkossa kävijä varmasti yhtyy lauluun  kertosäkeen soidessa.

Harvoin innostun jostain näin kevyestä ja akustisesta levystä näin paljon, mutta omasta mielestäni tämä levy oli kyllä yksi isoimmista positiivisista yllättäjistä. Levyn tuotannollinen, musiikillinen ja lyrikaalinen puoli saa omalta osaltani täydet pisteet! Bileet tai rauhalliset illanistujaiset eivät tästä parane, kun laitat tämän hyväntuulisen levyn soimaan. Omia lemppari biisejä levyllä olivat: Cannonball, Peach Farmer, Timothy, Hurricane, Where Did You Go, Tuesday sekä It Is Well.   

Arvosana 5/5