lauantai 30. tammikuuta 2016

Wovenhand, taiteellisen post-rock/punkin sanansaattaja

Moi taas kaikille! Siitä onkin taas yli viikko, kun arvioita on tänne julkaistu. Tämän päivän levyarviossa on tarkasteltavana Wovenhand yhtyeen Refractory Obdurate -niminen albumi, joka julkaistiin vuonna 2014. Wovenhand on tarkemmin ottaen yhtye, jossa päätoimisesti vaikuttaa yksi jäsen. Hän tekee kaiken musiikin itse sekä sanoittaa kappaleet. Wovenhand on David Eugene Edwards nimisen henkilön sooloyhtye, jossa kyllä toimii studio- ja live-soittajina taustalla vaikuttava bändi. Tyylillisesti Wovenhand menee vahvasti post-rock/folk-punkin puolelle ja on sanoituksellisesti hyvin taitavasti toteutettua sanomaa evankeliumista. Yhtye on julkaissut yhteensä 9 studioalbumia, kokoelmalevyn sekä yhden livetaltioinnin. Refractory Obdurate -levyllä on yhteensä kymmenen biisiä, joista jokainen on ainutlaatuinen eikä kuuntelukokemus missään vaiheessa ala puutumaan matkan varrella. Kyseinen levy sopii illanistujaisiin ja rauhallisiin yksin vietettäviin musiikin kuuntelu hetkiin, mutta autolla ajaessa tämä levy saattaa puuroutua eikä välttämättä avaudu ihan heti. 

Levy alkaa rauhallisissa tunnelmissa, nostattaa menevämpää tunnelmaa biisi biisiltä eteenpäin mennessä ja rauhoittuu jälleen loppussa. Levy alkaa biisillä Corsicana Clip, jonka alkumetreillä on kuultavissa rytmikkäällä rumpukompilla maustettu mielenkiintoinen kelttityylinen luuttu tai mandoliini melodia. Biisistä tulee kokonaisuudessaan mieleen keskiaikaisen trubaduurin säveltämä teos, joka kuitenkin loppuvaiheessa hieman alkaa tuoda esiin rock-vaikutteita. Toinen biisi Masonic Youth jatkaa tunnelmallisella tulkinnalla lisäten hieman rock -maustetta verrattuna ensimmäiseen biisiin. Kolmas biisi The Refractory jatkaa vielä levyn tunnelmointia, kunnes neljännes raita Good Shepherd räjäyttää  levyn rockimman puolen ensimmäisenä esille. Good Shepherd on jo huomattavasti energisempi ja menevämpi kappale kolmeen alkupuoliskon kappaleeseen verrattuna. Viides ja kuudes kappale Salome ja Kind David palaavat takaisin folkahtavaan tunnelmointiin pitäen kumminkin rock -mausteet mukana pelissä. Field of Hedon tuo taas rock/punk -asenteet takaisin kuvioihin kuten toisteksi viimeinen Hiss -niminen kappale.

Kokonaisuudessaan levyn tunnelma on hyvin synkkä ja ehkä omituinen, mutta päästää silti jotain duurihtavia valonpilkahduksia sieltä ja täältä. Synkkyys tämän kaltaisessa musiikissa ei todellakaan ole huono juttu, vaan sopii koko pakettiin kuin nenä päähän. Omasta mielestäni tämä levy kattaa myös kaikki ne ominaisuudet, joita voisin haluta ja odottaa top10 parhaalta gospel -levyltä. Refractory Obdurate ei tosiaan jätä kylmäksi vaan pitää otteessaan alusta loppuun asti. Jos pidät sellaisista yhtyeistä, kuin Joy Division, The Cure ja Solstafir niin ole rohkea ja ota tämäkin kuunteluusi. 

Arvosana 5/5



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti