Wovenhand, taiteellisen post-rock/punkin sanansaattaja

Moi taas kaikille! Siitä onkin taas yli viikko, kun arvioita on tänne julkaistu. Tämän päivän levyarviossa on tarkasteltavana Wovenhand yhtyeen Refractory Obdurate -niminen albumi, joka julkaistiin vuonna 2014. Wovenhand on tarkemmin ottaen yhtye, jossa päätoimisesti vaikuttaa yksi jäsen. Hän tekee kaiken musiikin itse sekä sanoittaa kappaleet. Wovenhand on David Eugene Edwards nimisen henkilön sooloyhtye, jossa kyllä toimii studio- ja live-soittajina taustalla vaikuttava bändi. Tyylillisesti Wovenhand menee vahvasti post-rock/folk-punkin puolelle ja on sanoituksellisesti hyvin taitavasti toteutettua sanomaa evankeliumista. Yhtye on julkaissut yhteensä 9 studioalbumia, kokoelmalevyn sekä yhden livetaltioinnin. Refractory Obdurate -levyllä on yhteensä kymmenen biisiä, joista jokainen on ainutlaatuinen eikä kuuntelukokemus missään vaiheessa ala puutumaan matkan varrella. Kyseinen levy sopii illanistujaisiin ja rauhallisiin yksin vietettäviin musiikin kuuntelu hetkiin, mutta autolla ajaessa tämä levy saattaa puuroutua eikä välttämättä avaudu ihan heti. 

Levy alkaa rauhallisissa tunnelmissa, nostattaa menevämpää tunnelmaa biisi biisiltä eteenpäin mennessä ja rauhoittuu jälleen loppussa. Levy alkaa biisillä Corsicana Clip, jonka alkumetreillä on kuultavissa rytmikkäällä rumpukompilla maustettu mielenkiintoinen kelttityylinen luuttu tai mandoliini melodia. Biisistä tulee kokonaisuudessaan mieleen keskiaikaisen trubaduurin säveltämä teos, joka kuitenkin loppuvaiheessa hieman alkaa tuoda esiin rock-vaikutteita. Toinen biisi Masonic Youth jatkaa tunnelmallisella tulkinnalla lisäten hieman rock -maustetta verrattuna ensimmäiseen biisiin. Kolmas biisi The Refractory jatkaa vielä levyn tunnelmointia, kunnes neljännes raita Good Shepherd räjäyttää  levyn rockimman puolen ensimmäisenä esille. Good Shepherd on jo huomattavasti energisempi ja menevämpi kappale kolmeen alkupuoliskon kappaleeseen verrattuna. Viides ja kuudes kappale Salome ja Kind David palaavat takaisin folkahtavaan tunnelmointiin pitäen kumminkin rock -mausteet mukana pelissä. Field of Hedon tuo taas rock/punk -asenteet takaisin kuvioihin kuten toisteksi viimeinen Hiss -niminen kappale.

Kokonaisuudessaan levyn tunnelma on hyvin synkkä ja ehkä omituinen, mutta päästää silti jotain duurihtavia valonpilkahduksia sieltä ja täältä. Synkkyys tämän kaltaisessa musiikissa ei todellakaan ole huono juttu, vaan sopii koko pakettiin kuin nenä päähän. Omasta mielestäni tämä levy kattaa myös kaikki ne ominaisuudet, joita voisin haluta ja odottaa top10 parhaalta gospel -levyltä. Refractory Obdurate ei tosiaan jätä kylmäksi vaan pitää otteessaan alusta loppuun asti. Jos pidät sellaisista yhtyeistä, kuin Joy Division, The Cure ja Solstafir niin ole rohkea ja ota tämäkin kuunteluusi. 

Arvosana 5/5

Kantrimusiikkia vahvalla ylistys musiikki vivahteella.

 Aloha kaikille innokkaille blogin seuraajille! Heti alkuun haluan kiittää teitä, jotka olette vierailleet sivulla lukemassa arvioita. Kaikenlainen liikehdintä sivustolla rohkaisee myös minua jatkamaan tätä työtä tietäen, että on ihmisiä jotka arvostavat musiikkia taiteena ja Jumalan antamana lahjana. Haluan rohkaista teitä jakamaan tätä sivua eteenpäin kaikille musiikin harrastajille ja niille joita kiinnostaa löytää enemmän uusia gospel bändejä ylityylirajojen. Kiitos vielä kerran, olette arvokkaita!

Tällä kertaa minun arviossani oli taas jälleen jotain uudenlaista musiikkia, mikä tällä kertaa on kantri/western musiikki. Kyseessä on siis sellainen kantrirock yhtye, kuin Rhett Walker Band ja heidän tuorein julkaisu vuodelta 2014 nimeltään Heres To The Ones. Itselle Rhett Walkerin tuotanto on ollut tuttua lähes tulkoon herran ensimmäisestä julkaisusta lähtien. Heres To The Ones on siis Rhett Walker Bandin toinen julkaisu jatkoksi ensimmäiselle Come To The River: nimiselle debyytille. Pidin ensimmäistä levyä  hyvänä aloituksena ja ajattelin ehkä, että taso voisi nousta vielä korkeammalle seuraavalla levyllä. Odotukseni saattoivat olla siis hiukan korkeat tätä uudempaa tuotosta kohtaan. Odotin kuulevani vielä enemmän vahvoja blues ja hard rock riffittelyjä, mitä oli kuultavissa debyytissä. 

Jokatapauksessa ensimmäisen avausraidan Clone:n aikana ajattelin odotusteni täyttyneeni huippuunsa sillä biisin alkunostatus, introriffi, kertosäe sekä soolo puhuivat jo paljon odotusteni puolesta. Toisessa sekä kolmannessa biisissä tahti vaihtui jo paljon rauhallisemmaksi ja aloin ehkä hiukan pettyä, että en kuulisikaan entistä enempää Clone:n kaltaista rallia. Heres To The Ones sekä Love Like Jesus eli toisen ja kolmannen kappaleen jälkeen aloin kuunnella loppuja biisejä toisella korvalla, että saisin enemmän irti tästä, enkä antaisi pettymyksen niin paljoa vaikuttaa kokonaisuuteen. Seuraavat kaksi kappaletta Adam's Son ja Dead Man nostivat hiukan rimaa temmokkuudella ja blues rock asenteella, mitä olin jo ehtinyt hapuilla. Levyn loput kappaleet The Mystery, The Other Side, Amazed, Better Part Of Me, Someone Else's Song ja Broken Man jatkavat aika lailla samanhenkistä kantri pop-rock linjaa, mikä ei välttämättä kumminkaan ole huono juttu. Itselle parhaiten upposivat levyn rauhallisimmista biiseistä edellä mainitut The Mystery, The Other Side sekä Broken Man. Vaikka en saanutkaan kokomittaista blues/hard-rock pakettia tältä levyltä on se omalla tavallaan kumminkin onnistunut kantri/pop-rock kokonaisuus, mikä sopii varsin hyvin automatkoille, koti iltoihin sekä taustamusiikiksi illanistujaisiin. Jos kantri, hard-rock, pop-rock tai blues on lähellä sydäntäsi niin tulet varmasti tykkäämään tästä. Esimerkki artisteja: Black Stone Cherry(kevyemmät biisit), Lynyrd Skynyrd, Bob dylan, Neil Young, Rend Collective. 

Arvosana 3/5

Teknistä sinfonista black metallia Norjan pääkaupungista

Moikka taas vaan kaikille! Tänään minulla on arviossa se levy, mikä piti olla samaan aikaan arvioitavana Propagandan tuotoksen kanssa eli kyseessä on Grave Declarationin-When Dying Souls Scream Praise. Erikoisinta tässä arvostelussa on nyt se, että kyseessä ei ole aivan tuore julkaisu vaan tämä levy tuli ulos vuonna 2013. Bändi on tällä hetkellä tekemässä uutta materiaalia ja ajattelin sen kunniaksi ottaa kolmen vuoden takaisen levyn arvioon. Toinen erikoinen juttu on se, että bändihän tekee sanomaltaan kristillistä black metallia ja tämä saattaa jo tässä vaiheessa särähtää korvaan joillekin. Grave Declaration on tosiaan Norjalainen Oslosta kotoisin oleva sinfonista black metallia soittava yhtye. Bändi on perustettu vuonna 2007 ja on tähän mennessä julkaissut kaksi levyä. En ole itse kummemmin ollut mikään black metallin suurkuluttaja, mutta täytyy kyllä heti alkuun sanoa tämän levyn iskevän todella lujaa alusta loppuun.

Levyn avausraita Change of Heart alkaa hyvin eeppisellä ja hitaalla sekä raskaalla sinfonisella aloituksella, josta paikoitellen tulee mieleen Ghost yhtyeen veisut. Seuraava kappale Come Let Us Speak alkaa hyvin tyypillisellä black metal tuplabasari poljennalla, minkä päällä sahaavat kitarat ja taustalla tunnelmoivat kiipparit heleää ja eeppistä äänimaailmaa. Levyn kolmas Fall Down on hieman erityylinen ralli ainakin introriffin puolesta ja jo heti ensimmäisten sekunttien perusteella. Biisin intro on hyvin erikoinen ja epätavallinen black metal tyylille, sillä alusta tulee mieleen industrial tyylinen musiikki. Kuitenkin biisin lähtiessä kunnolla käyntiin musiikki vaihtuu melodeath riffittelyksi ja vaihtuu takaisin tuttuun ja turvalliseen blackikseen intron vaihtuessa säkeistöksi. Muita musiikillisia huomioita on levyn rytmi maailma, mikä vaihtelee joka kappaleessa sopivassa suhteessa. Kappaleisiin ei ehdi kyllästyä ihan heti rytmi maailman vaihtelevuuden ja muutenkin musiikin progressiivisuuden takia. Levyn vokalisointi taas edustaa pää asiassa tätä örinä puolta, mutta muutamissa kappaleissa voi kuulla kyllä ihan puhdastakin laulua. Puhdas laulu ei sikäli pilaa musiikillista kokemusta vaan tuo jotain uutta ilmettä kokonaisuuteen. Levy pitää sisällään myös pari instrumentaali veisua, joista toinen lähentelee elokuva/peli musiikin maailmaa. Instrumental niminen kappale on mielenkiintoinen lisäys kokonaisuuteen ja tuo taas jotain uutta tulkintaa tähän pakettiin.

Kuten aikaisemmassakin arvostelussa totesin, niin tämä levy kyllä eittämättä pääsee omalle henk.koht gospel musiikin top-10 listalle. Kyseessä ei ole mikään suoritus black metal eepos, vaan omalaatuinen ja eeppinen matka ensisäveliltä viimeiseen iskuun asti. Jos black metal on sun juttusi niin tämä levy on ihan varmasti ainakin kuunneltava teos. Omat lemppari biisit  olivat Change of Heart, Fall Down, Ä'refrykt, Legacy, Silence.

Arvosana 5/5

Perjantain erikoistupla arvostelun ikävät muutokset (Propaganda Crimson Cord arviossa)

Hyvää viikonlopun alkua kaikille lukijoille! Lupasin täksi päiväksi arvostelun  kahdesta hyvin erilaisesta levystä. Propagandan-Crimson Cord ja Grave Declarationin When Dying Souls Scream Praise. Joudun tuottamaan pienen pettymyksen aikataulun suhteen. Ehdin ottamaan arvosteluun vain toisen näistä ja toinen tulee ulos lähipäivinä. Päätin vaihtelun vuoksi ottaa ensimmäisenä Propagandan tuotoksen, sillä räp levyä minulla ei ole vielä ollut arvioitavana. 

Propaganda on siis amerikkalainen rap ja spoken word artisti, joka on julkaissut tähän mennessä neljä levyä omakustanteisesti. Uusin tuotos on nimeltään Crimson Cord (2014) joka tyylillisesti on hyvin perinteistä hiphoppia, mihin on sekoittunut luovalla tavalla Propagandan omalaatuista räppiä. Perinteisyydestä huolimatta joidenkin biittien musiikillinen puoli tuo vahvasti esiin blues, soul, groove ja rock maisia elementtejä mukaan. Pää asiassa tätä levyä ei pidä ainoastaan kuunnella musiikillisena teoksena vaan enemmänkin tunteenomaisena runollisena puheena joka on jaettu 13 osaan. Musiikki toimii tehovälineenä biisien viestin välityksessä ja koko levy suorastaan pakottaa sinut kuuntelemaan mitä herra Propagandalla on sanottavana. 

Levy alkaa You Mock Me kappaleella, joka on paikoitellen karmiva ja vangitseva aloitus. Levyn nimikko biisi Crimson Cord tulee järjestyksessä seuraavana ja tunnelma vaihtuu karmivasta rennoksi soul/groove fiilistelyksi, missä räppääminen on jo hiukan perinteikkään kuuloista. Daywalkers biisissä mennään samalla meiningillä ja mukaan räppäämään pääsee suomessakin vieraillut Lecrae. Neljännen biisin Make basari poljennan ja kitara riffittelyn alkaessa kuulostaa ihan siltä, kuin artisti vaihtuisi kesken kaiken. Näin ei kuitenkaan pääse käymään, vaan Propaganda pysyy edelleen soittimessa. Viidennessä rallissa Bored of Education meno rauhoittuu taas, mutta Propaganda jatkaa vallankumouksellisella spoken word räppäyksellä. 

Yksikään levyn biisi ei kuulosta samanlaiselta, kuin aikaisempi vaan jokainen on selkeästi yksilö tässä kokonaisuudessa. Jos spoken word tyylinen musiikki on lähellä sydäntäsi tämä levy on varmasti kyseisen genren yksi parhaimpia 2010-luvun teoksia. Kuunnelkaa ihmeessä alusta loppuun ja antakaa tälle aikaa, sillä voi olla tämän aukeavan vasta toisella kuuntelu kerralla. Omasta mielestäni tämä ei ole ainoastaan spoken word genren, mutta gospelmusiikin parhaimpia levyjä top 10 listalla. 

Arvosana 5/5

Erikoislaatuinen tupla arvostelu tulossa perjantaina

Moikka vaan kaikille tämän blogin seuraajille! Kuten otsikosta jo huomaattekin, niin julkaisen tämän viikon perjantaina kaksi levyarviota. Ensimmäinen on norjalainen Sinfonista Black Metallia soittava Grave Declarationin vuonna 2013 julkaistu albumi When Dying Souls Scream Praise. Toinen on jenkkiläisen spoken word rap musiikkia tekevän Propagandan vuonna 2014 julkaistu Crimson Chord levy. Kaksi hyvin erityylistä levyä siis perjantaina eli pysykää kuulolla siihen asti alapuolella on näytteet kummastakin levystä.

Tunnelmallista Ja Synkkää Elektronista Gospel Musiikkia Vahvalla Sanomalla

Hyvää ja Jumalan siunaamaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Tällä kertaa minulla oli arviossa taas hieman erilaisempaa musiikkia kuin aikaisemmin. Eli kyseessä on kahden miehen perustama elektronista musiikkia tekevän Nyves yhtyeen Anxiety niminen levy. Nyves on tullut tutuksi lähinnä yhtyeessä laulavan Ryan Clarkin toisesta bändistä Demon Hunterista. Nyvesin musiikillisesta tuotoksesta vastaava Randy Torres taas tunnetaan Project 86 yhtyeen entisenä kitaristina. Toisin sanoen Nyves yhtye on kummallekin herralle sivuprojekti. Yhtye on siitäkin syystä vasta ehtinyt julkaista yhden levyn ja toistaiseksi ei ole vielä uutta musiikkia tulossa. Anxiety näki päivänvalonsa 23.6.2015.

Anxiety kokonaisuutena on hyvin mielenkiintoinen elektronisen musiikin tuotos ja paikoitellen erittäin kokeileva ja rohkea musiikillisesti. Nyves on selkeästi ottanut linjakseen olla pysymättä elektroboksin sisäpuolella, sillä monista biiseistä kuulee vaikutteita muistakin tyylilajeista kuten postpunk, new wave ja pop rock. Levy alkaa hyvin tunnelmallisella Return kappaleella, minkä jälkeen Something Divine jatkaa samaa rataa iskevämmällä kompilla. Tunnelmallisuus ja synkkyys päättyy hetkeksi Smoking Gun kappaleessa, joka alkaa perinteikäällä dance basari jytkytyksellä ja nostattaa hetkeksi pään ylös kuopasta vaihtumatta kumminkaan sen duurisemmaksi ralliksi. Levyn pirtein ja duurisävytteisin kappale on Love My Way, joka alkaa koukuttavalla syntikkaintrolla, ja josta tulee mieleen vahvasti 80-luvun new wave orkesterit.

Tuotannollisesti Nyves on onnistunut luomaan jotain aivan oman tyylistä elektromusiikkia, jossa paistaa monenlaiset vaikutteet. Tunnelmalta Anxiety on synkkä ja sopii varmasti omalla tavallaan syksyyn, talveen ja ilmastonmuutoksen mahdollistamiin mustiin talvisäihin. Omat suosikit levyltä oli selkeästi Return, Something Divine, Fall Behind ja Idle Thoughts. Voin suositella kaikille elektronisen musiikin ystäville sekä Joy Division, The Cure, New Order, Depeche Mode ja Crosses yhtyeiden ystäville.      

Arvosana 4/5